Keskiviikko 6.9.2023 – Teemana datakehittämiseen liittyvät ”automaatiot”, mallintamisesta toteutuksiin – LIVE TAPAHTUMA

Keskiviikkona 6 syyskuuta 2023 klo 9:00 – 13:00. LIVE-TAPAHTUMA. Helsingin keskustakirjasto Oodi, Maijansali.


Aamiainen 9:00 alkaen. Tapahtumaohjelma 9:30.

9:00 – Aamiainen –

– Tervetuloa! –

9:30 – Juha Korpela, Ellie Technologies. Liiketoimintalähtöinen tietomallinnus meillä ja maailmalla.

Ellie on toiminut liiketoimintalähtöisen tietomallinnuksen sanansaattajana jo viitisen vuotta ja laajentanut asiakaskuntaansa maailmalla voimakkaasti etenkin viimeisen parin vuoden aikana. Tarve liiketoiminnan datatarpeiden ymmärtämiselle ja tuon ymmärryksen kääntämiselle tekniseksi implementaatioksi on valtava ympäri maailman.

Tässä esityksessä käydään läpi meillä ja maailmalla nähtyjä käyttötapauksia ja ratkaisuja, joissa tietomallintaminen on keskeisessä osassa. Datatarpeiden laajentuessa kaikkialle on myös tietomallintamisen hyödyntämisalue laajentunut kauas yli perinteisen tietovarastoinnin, joten perehdymme myös liiketoimintalähtöisen mallintamisen muutamaan tärkeään perussääntöön, joilla mallintaminen erilaisissa hankkeissa ja organisaatioissa onnistuu ja joilla malleilla saadaan myös ohjattua teknistä implementaatiotyötä.

Tauko

11:00 Tero-Matti Kinanen ja Konsta Weber, DSharp. Liiketoiminnan käsitemallista Data Vault-toteutus.

DSharp on liiketoiminnan käsitemallista luotavan tietovarastoinnin edelläkävijä. Olemme tehostaneet mallipohjaisen tietovaraston tekemistä, ja näin pystymme projekteissa panostamaan perinteistä tietoalustaprojektia enemmän asiakkaan tavoitteisiin ja mittareihin.

Esityksessämme näytämme, kuinka kehittämämme ohjelmiston D# Enginen avulla luodaan ketterästi tietovarasto käsitemallista.

Tietovaraston tekeminen aloitetaan menetelmässämme tiedon, tavoitteiden ja tietolähteiden kartoittamisella yhdessä asiakkaan kanssa. Seuraavaksi luodaan käsitemalli ja kohdennetaan data käsitemalliin. D# Engine luo tietovaraston tehdyn käsitemallin pohjalta

Liiketoiminnan käsitemallin läpikäynti,
Lähdedatan esittely ja nopea analysointi,
Datan mäppääminen malliin,
Data Vault-ratkaisun generointi automaattisesti mallista ja mäppäystiedosta,
Ratkaisun asennus toimivaksi tietovarastoksi ja datan lataaminen tietovarastoon,
D# Enginen ominaisuuksien yleisesittely

Tapahtumamme ja tilavarauksemme päättyy joustavasti 13:00 mennessä.


Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa! Welcome!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

TDWI Finland ry – KUTSU YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN – Tiistaina 15.11. klo 12-13:30

TDWI Finland ry – data professionals’ and leaders’ association and knowledge community

Kutsu syyskokoukseen lähetetään tavallista tapahtumajakeluamme suppeammin jäsenrekisterimme mukaisesti henkilöjäsenille ja yritysjäsenten nimetyille edustajille. Mikäli et itse pääse osallistumaan, toivottavasti saat kollegasi edustamaan organisaatiotanne.

Tule esittämään ja valitsemaan asiasta innostuneita hallitusjäseniä. Rakennetaan taas hyvä uusi vuosi.

Syyskokous järjestetään TEAMS KOKOUKSENA – Teams kokouslinkki lähetetään ilmoittautuneille hieman ennen tapahtumapäivää.

Tiistaina 15.11.2022, klo 11:55 (lobby, Teams meeting) – 12:00 syyskokous alkaa – asialista

Ilmoittautumiset sähköpostilla. Registrations by e-mail: info@tdwi.fi

Syyskokouksen keskeiset asiakohdat:

5. Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen valinta kalenterivuodelle 2023

6. Toiminnantarkastajien valinta vuodelle 2023

7. Vuoden 2023 liittymis- ja jäsenmaksut

8. Vuoden 2023 toimintasuunnitelma ja talousarvio

Seuraa tiedotteitamme, käy liittymässä, tykkäämässä ja osallistu keskusteluihin

http://www.tdwi.fi, http://www.linkedin.com/groups?gid=1880720

Tietosuojaselosteemme

Tervetuloa!  Petri Hakanen, puheenjohtaja

https://www.linkedin.com/in/petrihakanen

Maanantaina 19.9.2022 – Ohjaava analytiikka ja sen käyttö. case. – Jari Turkia –

Maanantaina 19 syyskuuta, 14:50 (Teams lobby). Teams.

15:00 tapahtumaohjelma alkaa –

Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Jari Turkia – Ohjaava analytiikka ja sen käyttö, case terveellisen ruokavalion päättely

Analytiikan hyödyntämisessä on useita eri tasoja. Tutustumme, mihin ohjaava analytiikka sijoittuu ja mitä etuja edistyneemmistä menetelmistä voidaan saada. Analytiikan hyödyntäminen aloitetaan usein visuaalisen tarkastelun kautta eli perusraporteilla. Edistynyt analytiikka perustuu saatavilla olevan tiedon tilastolliseen mallintamiseen. Näitä tiedon lähteitä voivat olla mittaukset ja havainnot, sekä myös asiantuntijoilta saatava kokemusperäinen tieto. Ohjaava analytiikka hyödyntää tätä mallinnusta parhaiden ratkaisujen löytämiseksi haluttuihin kysymyksiin.

Esityksessä syvennymme kliinisen ravitsemusterapian esimerkkiin. Tavoitteena on löytää terveysvaikutuksiltaan henkilökohtaisesti paras ruokavalio. Prosessi alkaa ravinnon henkilökohtaisten vaikutusten mallintamisella ja etenee tätä mallia hyödyntävään päättelyyn. Kun havaintoja ja kokemuksia kertyy, tämä malli tarkentuu, ja samalla tehtävät suositukset täsmentyvät. Jari esittää esimerkkejä tuloksista ja mallinnusprosessin kulkua ylätasolla. Katsomme, miten asiantuntijatietoa hyödynnetään mallinnuksessa.

Keskustelemme, millaisia nykyaikaisia välineitä tilastolliseen mallinnukseen on saatavilla. Esimerkissä on käytetty ns. todennäköisyysohjelmointia, joka mahdollistaa mallien pitkäjänteisen ja järjestelmällisen kehittämisen. Jari esittää myös tähän toteutustapaan liittyviä käsitteitä ja hyötyjä.

Jari Turkia on data-analyytikko ja arkkitehti. Tällä hetkellä Jari ohjaa terveydenhuollon käytännön innovaatioiden kehittämistä. Jarin kiinnostus kohdistuu mm. nykyaikaisen data-analytiikan soveltamiseen yksilölliseen terveydenhuoltoon ja muihin ihmiskeskeisiin ongelmiin.

– tapahtumamme päättyy joustavasti keskustelujen ohjaamana viimeistään 16:30.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa! Welcome!

Petri Hakanen, puheenjohtaja, TDWI Finland ry

Thursday 7.4.2022 – Building your successful data lineage case in 9 steps – Irina Steenbeek –

on Thursday 7th April 2022 at 2:30 pm Helsinki time (Teams lobby at 2:20 pm). Teams meeting.

Torstaina 7.4.2022, klo 14:20 (Teams lobby) 14:30 tapahtumaohjelma alkaa –

Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Sisään klo 14:20 alkaen – Teams lobby, aulatila,

14:30 (Helsinki time) – Tervetuloa! Welcome! –

Irina Steenbeek – Building your successful data lineage case in 9 steps

In this presentation, Irina explains a method for designing, scoping, and implementing a data lineage business case.

Many companies have added data lineage to their agenda during the last few years. Still, the implementation of data lineage experiences a lot of challenges. The most critical ones are:

  • Data lineage remains an abstract concept for many users.
  • The implementation of data lineage is complex and time- and resource-consuming.
  • Even if implemented, data management and business professionals don’t use it as expected.

To anticipate these challenges, we present a method that allows:

  • Designing the metamodel of data lineage that fits the company’s needs and resources.
  • Scoping and implementing a data lineage project.
  • Managing various challenges with the usage of data lineage outcomes.

The presentation is based on the newly published book “Data Lineage from a Business Perspective” by Irina Steenbeek.

Dr. Irina Steenbeek is a data management practitioner. The key areas of her professional expertise are the implementation of data management frameworks in mid-sized companies and data lineage. Additionally, Irina has practical experience in software implementation such as ERP and DWH/BI, management consultation, financial and business controls, and data science.

Throughout the years, she has worked for global institutions as well as large- and medium-sized organizations in different sectors, including but not limited to financial institutions, professional services, and IT companies. In 2016, she founded Data Crossroads – a training and coaching services enterprise in the area of data management.

Irina is a strong believer that the success of data management initiatives is based on the combination of a pragmatic approach, clear and transparent methodology, and time. She has shared her approach and implementation experience by publishing the “Orange” Model of Data Management, The Data Management Toolkit and The Data Management Cookbook. She is also the author of various white-papers and articles on the topic of data management.

The latest book Irina published is from 2021, Data Lineage from a business perspective.

– tapahtumamme päättyy noin 16:00. Our event ends at about 4 pm Helsinki time.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa! Welcome!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

Tuesday 1.3.2022 – Business Value – Where Data and Quality Meet – Danette McGilvray –

on Tuesday 1st March 2022 at 2:30 pm Helsinki time (Teams lobby at 2:20 pm). Teams meeting.

Tiistaina 1.3.2022, klo 14:20 (Teams lobby) 14:30 tapahtumaohjelma alkaa –

Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Sisään klo 14:20 alkaen – Teams lobby, aulatila,

14:30 (Helsinki time) – Tervetuloa! Welcome! –

Danette McGilvray – Business Value – Where Data and Quality Meet

Our world is enamored with technology. Yet without data, technology is an empty shell.  Without high-quality data, organizations will fall short of what they want to accomplish – or fail completely. It is not unusual to find that data quality issues and lack of basic data literacy prevent organizations from realizing the full benefits from their investments in business processes and systems. Worst case they can cause real harm.

Join Danette for this presentation which includes

  • What’s ahead for data – highlights from the Wall Street Journal’s The Future of Everything Series 
  • Just any data is not enough – only high-quality data will allow the promises of technology to be truly fulfilled
  • The Ten Steps™ approach to high-quality data – a practical how-to methodology for any organization
  • What all this means for you and where you work

An internationally respected expert, Danette McGilvray, is known for her Ten Steps™ approach, used by multiple industries as a proven method for increasing the value of data through quality and governance. It applies to operational processes and also to focused initiatives such as security, analytics, digital transformation, artificial intelligence, data science, and compliance. Danette guides leaders and staff as they connect business strategy to practical steps for implementation.  As president and principal of Granite Falls Consulting, Inc., she is committed to appropriate and effective use of technology, while not endorsing any specific tool or vendor. She also emphasizes the human aspect of data management through communication, change management, etc.

Danette is the author of Executing Data Quality Projects: Ten Steps to Quality Data and Trusted Information™, 2nd Ed. (Elsevier/Academic Press, 2021). The first edition (2008) is often described as a “classic” or noted as one of the “top ten” data management books in social media conversations. Contact her at danette@gfalls.com, connect with her on LinkedIn: Danette McGilvray, and follow her on Twitter: @Danette_McG.

– tapahtumamme päättyy noin 16:00. Our event ends at about 4 pm Helsinki time.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa! Welcome!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

Thursday 10.2.2022 – The Data Literacy Imperative – Developing Individual and Organizational Literacy – Dave Wells –

on Thursday February 10 at 4 pm Helsinki time (Teams lobby at 3:50 pm). Teams meeting.

Torstaina 10.2.2022, klo 15:50 (Teams lobby) 16:00 tapahtumaohjelma alkaa –

Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Sisään klo 15:50 alkaen – Teams lobby, aulatila,

16:00 (Helsinki time) – Tervetuloa! Welcome! –

Dave Wells – The Data Literacy Imperative – Developing Individual and Organizational Literacy

It seems that everyone is talking about data literacy today. CDOs position literacy among their top priorities and many organizations count it among their pressing needs. The level of awareness is high. The puzzle is in what comes after awareness. How do you create data literacy? Where to start and how to grow data literacy?

Data literacy is both an individual and an organizational skill set. A data literate individual has the ability to understand, interpret, and apply data to fulfill communication responsibilities of their specific job role. A data literate organization has the ability to communicate, collaborate, and innovate using data. Data literacy growth occurs on both fronts. Individually you need learning plans. Organizationally you need a data literacy program. And it all begins with assessment.

25-January the presentation was meant to go through the points listed below, but for technical reasons Dave lost connection 55 minutes from the start of the presentation. Now, 10-February, Dave will do a quick summary of the early part of the presentation (25-Jan) — what, why, who of data literacy — then pick up at the start of Building a Data Literacy Program.

  • The Data Literacy Body of Knowledge (DLBOK)
  • The activities and dimensions of a Data Literacy Program
  • Data literacy assessment and using assessment results
  • Individual and organizational planning
  • Learning resources for data literacy
  • Sustaining, expanding, and evolving data literacy

Please, take eLearningCurve’s free Data Literacy Assessment prior to attending the session. You’ll gain some insights that help you to personalize the information and engage in a lively and interactive session. 

Dave Wells is the Education Director for eLearningCurve as well as the author and instructor of several eLearningCurve courses. Dave works as an educator and consultant in the field of data and information management. He has more than 50 years of experience working with data and technology in many roles including application development, data architecture, data governance, IT management, business management, technology research, and more. Dave also has more than 30 years of experience as an information management and information technology educator including curriculum management, instructional design, course development, and teaching in live classroom, virtual, and e-learning formats. See Dave’s blog at eckerson.com to read his thoughts about a variety of data and information management topics.

– tapahtumamme päättyy noin 16:45. Our event ends at about 4:45 pm Helsinki time.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa! Welcome!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

TDWI Finland – KUTSU YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN – Tiistaina 23.11. klo 13-14

TDWI Finland – Transforming Data with Intelligence ™

Tämä kutsu on lähetetty tavallista tapahtumajakeluamme suppeammin jäsenrekisterimme mukaisesti henkilöjäsenille ja yritysjäsenten nimetyille edustajille. Mikäli et itse pääse osallistumaan, toivottavasti saat kollegasi edustamaan organisaatiotanne.

Tule esittämään ja valitsemaan asiasta innostuneita hallitusjäseniä. Rakennetaan taas hyvä uusi vuosi.

Syyskokous järjestetään TEAMS KOKOUKSENA – Teams kokouslinkki lähetetään ilmoittautuneille hieman ennen tapahtumapäivää.

Tiistaina 23.11.2021, klo 12:55 (lobby, Teams meeting) – 13:00 syyskokous alkaa – asialista

Ilmoittautumiset sähköpostilla. Registrations by e-mail: info@tdwi.fi

Syyskokouksen keskeiset asiakohdat:

5. Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen valinta kalenterivuodelle 2022

6. Toiminnantarkastajien valinta vuodelle 2022

7. Vuoden 2022 liittymis- ja jäsenmaksut

8. Vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio

Seuraa tiedotteitamme, käy liittymässä, tykkäämässä ja osallistu keskusteluihin

http://www.tdwi.fi, http://www.linkedin.com/groups?gid=1880720

Tietosuojaselosteemme

Tervetuloa!  Petri Hakanen, puheenjohtaja

https://www.linkedin.com/in/petrihakanen

To 17.6.2021 – The Impact of New technology on Data Architectures – Rick van der Lans –

Torstaina 17.6.2021, klo 14:50 (lobby, Teams meeting) 15:00 tapahtumaohjelma alkaa –

Teams meeting. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Sisään klo 14:50 alkaen – Teams lobby, aulatila,

15:00 Helsinki time – Tervetuloa! Welcome! –

Rickillä on aihealueesta laajempi kahden päivän koulutus, josta tämä esitys on yksi osio.

The Impact of New technology on Data Architectures

  • Benefits, drawbacks, features, and use cases of each technology
  • Data storage: analytical SQL, NoSQL, Hadoop, cubes
  • Data integration: ETL, data virtualization, data replication, data warehouse automation, enterprise service bus, API gateways
  • Data cleansing: home-made, professional
  • Data streaming: messaging, Kafka, streaming SQL
  • Data documentation: data glossary, data catalog, metadata management
  • Reporting tools: self-service BI, dashboards, embedded BI
  • Data science tools: programming languages, such as R and Python, machine learning automation tools, data science workbenches
  • Data security: anonymization, authorization

Rick van der Lans

Rick van der Lans is a highly-respected independent analyst, consultant, author, and internationally acclaimed lecturer specializing in data architectures, data warehousing, business intelligence, big data, and database technology. In 2018 he was selected the sixth most influential BI analyst worldwide by onalytica.com.

He has presented countless seminars, webinars, and keynotes at industry-leading conferences. He also helps clients worldwide to design their data warehouse, big data, and business intelligence architectures and solutions and assists them with selecting the right products.

Rick has been influential in introducing the new logical data warehouse architecture worldwide which helps organizations to develop more agile business intelligence systems.

Over the years, Rick has written hundreds of articles and blogs for newspapers and websites and has authored many educational and popular white papers for a long list of vendors. He was the author of the first available book on SQL, entitled including Introduction to SQL, which has been translated into several languages with more than 100,000 copies sold. Recently published books are Data Virtualization for Business Intelligence Systems and Data Virtualization: Selected Writings.

Rick presents seminars, keynotes, and in-house sessions on data architectures, big data and analytics, data virtualization, the logical data warehouse, data warehousing and business intelligence.

– tapahtumamme päättyy noin 16:30. Our event ends at about 4:30 pm Helsinki time.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

TDWI Finland – KUTSU YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN – Keskiviikkona 5.5. klo 15-16

TDWI Finland – Transforming Data with Intelligence ™

Tähän kokoukseen kutsu on lähetetty tavallista tapahtumajakeluamme suppeammin jäsenrekisterimme mukaisesti yritysjäsenten nimetyille edustajille ja henkilöjäsenille. Mikäli et itse pääse osallistumaan, toivottavasti saat kollegasi edustamaan organisaatiotanne.

Kevätkokous järjestetään nyt TEAMS KOKOUKSENA – Teams kokouslinkki lähetetään ilmoittautuneille hieman ennen tapahtumapäivää.

Keskiviikkona 5.5.2021, klo 14:55 (lobby, Teams meeting) – 15:00 kevätkokous alkaa – asialista

Ilmoittautumiset sähköpostilla. Registrations by e-mail: info@tdwi.fi

Kevätkokouksen keskeiset asiakohdat:

5. Yhdistyksen vuosikertomus vuodelta 2020

6. Tilit 2020 ja toiminnantarkastajien lausunto

7. Tilinpäätöksen vahvistaminen tilikaudelta 2020

8. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle

9. Muut kokouskutsussa mainitut asiat: Päätetään yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta

Seuraa tiedotteitamme, käy liittymässä, tykkäämässä ja osallistu keskusteluihin

sivustollamme http://www.tdwi.fi, http://www.linkedin.com/groups?gid=1880720

Tietosuojaselosteemme

Tervetuloa!  Petri Hakanen, puheenjohtaja

https://www.linkedin.com/in/petrihakanen

Ke 14.4.2021 – Operational Analytics Supporting Critical Services – SMIT Estonia –

Keskiviikkona 14.4.2021, klo 14:30 (lobby, Teams meeting) 14:40 tapahtumaohjelma alkaa –

Teams meeting. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Sisään klo 14:30 alkaen – Teams lobby, aulatila,

14:40 Helsinki time – Tervetuloa! Welcome! –

Event program:

Külli Kotter, Product Owner / SMIT –

The Information Technology and Development Center of the Ministry of the Interior (SMIT) offers the development and administration of information systems related to internal security to the Police and Border Guard Board, the Rescue Board, the Emergency Response Center, the Academy of Internal Affairs and the Ministry of the Interior.

Every day, SMIT employees contribute to the operation of more than 150 internal security IT services throughout the country. Our workplaces are located in 11 cities and we have more than 300 people, of whom about 90% are involved in the development and management of IT services.

SMIT has built a very comprehensive ’Operational Analytics’ -solution designed to support critical internal security services under the administration of the Ministry of the Interior. Külli Kotter, Product Owner / SMIT, presents from a problem-solving perspective how the DataMart and analytics were built and, above all, what benefits were achieved. She demonstrates using live systems how the Estonian Police and the Emergency Response Center use real-time analytics to make quality decisions in their day-to-day work.

– tapahtumamme päättyy 16:00 mennessä. Our event ends by 4:00 pm Helsinki time.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

Ti 9.2.2021 – Maximize the business value locked away in textual data – Bill Inmon –

Tiistaina 9.2.2021, klo 16:50 (lobby, Teams meeting) 17:00 tapahtumaohjelma alkaa –

Teams meeting. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Sisään klo 16:50 alkaen – Teams lobby, aulatila,

17:00 Helsinki time – Tervetuloa! Welcome! – 8 am MST

Event program:

Learn the secret of how to transform textual unstructured data to a structured database, so that your organization can gain deeper insights by bringing unstructured data to the forefront of decision-making processes. –

Maximize the business value locked away in textual data –

Textual ETL transforms unstructured data into a format compatible with existing business intelligence infrastructure. Read, integrate, and prepare unstructured data ready to go into standard db technologies. Once the unstructured data resides in bd, standard analytical tools and BI visualization technologies can be used to access, analyze, and present unstructured data. When the transition is made from an unstructured to a structured environment, you can then apply Textual ETL to conduct robust sentiment, and non-sentiment analysis, across large volumes of information efficiently.

William “Bill” Inmon, author and technology pioneer, Forest Rim Technology

Bill Inmon

Best known as the “Father of Data Warehousing”, Bill Inmon has become the most prolific and well-known author worldwide in the big data analysis, data warehousing and business intelligence arena. In addition to authoring more than 60 books and 1,000s of articles, Bill has been a monthly columnist with the Business Intelligence Network, EIM Institute and Data Management Review. In 2007, Bill was named by Computerworld as one of the “Ten IT People Who Mattered in the Last 40 Years” of the computer profession.

– tapahtumamme päättyy noin 18:30. Our event ends at about 6:30 pm Helsinki time.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

TDWI Finland – KUTSU YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN – Tiistaina 8.12. klo 10-11

TDWI Finland – Transforming Data with Intelligence ™

Tämä kutsu on lähetetty tavallista tapahtumajakeluamme suppeammin jäsenrekisterimme mukaisesti yritysjäsenten nimetyille edustajille ja henkilöjäsenille. Mikäli et itse pääse osallistumaan, toivottavasti saat kollegasi edustamaan organisaatiotanne.

Tule esittämään ja valitsemaan asiasta innostuneita hallitusjäseniä. Rakennetaan taas hyvä uusi vuosi.

Syyskokous järjestetään nyt TEAMS KOKOUKSENA – Teams kokouslinkki lähetetään ilmoittautuneille hieman ennen tapahtumapäivää.

Tiistaina 8.12.2020, klo 9:55 (lobby, Teams meeting) – 10:00 syyskokous alkaa – asialista

Ilmoittautumiset sähköpostilla. Registrations by e-mail: info@tdwi.fi

Syyskokouksen keskeiset asiakohdat:

5. Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen valinta kalenterivuodelle 2021

6. Toiminnantarkastajien valinta vuodelle 2021

7. Vuoden 2021 liittymis- ja jäsenmaksut

8. Vuoden 2021 toimintasuunnitelma ja talousarvio

Seuraa tiedotteitamme, käy liittymässä, tykkäämässä ja osallistu keskusteluihin

sivustollamme http://www.tdwi.fi,

http://www.linkedin.com/groups?gid=1880720

https://www.facebook.com/TDWIFinland/.

Tietosuojaselosteemme

Tervetuloa!  Petri Hakanen, puheenjohtaja

https://www.linkedin.com/in/petrihakanen

Ke 25.11.2020 – position the conceptual data model strategically – Steve Hoberman –

Keskiviikkona 25.11.2020, klo 14:50 (lobby, Teams meeting) – 15:00 tapahtumaohjelma alkaa –

Teams meeting. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa. Link to be sent to registered participants before the event.

Ohjelma –

Sisään klo 14:50 alkaen – Teams lobby, aulatila,

15:00 – Tervetuloa! Welcome! –

Event program:

The Business Terms Model (BTM) or The Conceptual Data Model ; position the conceptual data model more strategically within your organization, aligned with other essential business deliverables. –

Steve Hoberman, data modeling instructor, lecturer at Columbia University

Steve Hoberman

Steve Hoberman has trained more than 10,000 people in data modeling since 1992. Steve is known for his entertaining and interactive teaching style, and organizations around the globe have brought Steve in to teach his Data Modeling Master Class, which is recognized as the most comprehensive data modeling course in the industry. Steve is the author of nine books on data modeling, including the bestsellers The Rosedata Stone and Data Modeling Made Simple. Steve is also the author of Blockchainopoly. One of Steve’s frequent data modeling consulting assignments is to review data models using his Data Model Scorecard® technique. He is the founder of the Design Challenges group, creator of the Data Modeling Institute’s Data Modeling Certification exam, Conference Chair of the Data Modeling Zone conferences, director of Technics Publications, lecturer at Columbia University, and recipient of the Data Administration Management Association (DAMA) International Professional Achievement Award. https://stevehoberman.com/

– Esitysosuus tapahtumastamme päättyy noin 16:30.

Registrations by e-mail: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

Ke 9.9.2020 – julkishallinto: tietojohtamisen kehittäminen – pankki: talouden suunnittelu –

Keskiviikkona 9.9.2020, klo 12:20 (aulaan, Teams meeting) – 12:25 (tapahtumaohjelma alkaa) –

Paikka: Teams meeting. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa.

Ohjelma –

Sisään klo 12:20 alkaen – Teams lobby, aulatila, tervetuloa

12:25 – Tervetuloa! –

Tapahtumaohjelmassa:

12:30 Olli Ahonen, Apulaisjohtaja, Valtiokonttori, Johtamisen tieto- ja työelämäpalvelut – hanke ja case: #Tietokiri

Julkishallinnon tietojohtamisen kehittäminen sekä analysointipalveluiden tuottaminen.

Seuraava esitys alkaa 13:30. Tässä mahdollinen pieni tauko.

13:30 Henrik Lähdeniemi ja Sami Metsärinta, HSolutions – case Evli Pankki: Talouden modernisointi ja yksi totuus

Talouden suunnittelun kehittäminen; prosessit, datan laatu ja raportointi. Läpinäkyvyys auditointiprosesseissa.

– Esitysten osuus tapahtumastamme päättyy viimeistään 14:30.

Ilmoittautumiset sähköpostilla: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa!

Petri Hakanen, puheenjohtaja

Ke 19.8.2020 – yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous

Siirsimme kevätkokouksen koronatilanteen vuoksi kevätkaudelta. Järjestämme tämän kokouksen nyt poikkeuksellisesti Teams verkkokokouksena.

Keskiviikkona 19.8.2020, klo 14:0014:40

Paikka: Teams meeting. Linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tapahtumaa.

14:00 – Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous

Sääntömääräisen kevätkokouksen 2020 asialista

Ilmoittautumiset sähköpostilla: info@tdwi.fi. Mikäli et vielä ole yhdistyksen jäsen, mutta haluat liittyä ja samalla ilmoittautua tilaisuuteen: info@tdwi.fi

Tervetuloa!

Petri Hakanen, puheenjohtaja


Jouduimme poikkeamaan sääntömääräisestä kokouskäytännöstä Covid-19 epidemian seurauksena. Toimimme suositusten ja lainsäädännön mukaan. Kokouskäytännöistä poikkeamisesta on säädetty: https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2020/20200290 Laki väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto- osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi.